Liikkeellä marraskuussa – Choreographic Convention

Fri, Nov 13 · 12:00Caisa
  • Next week

Choreographic Convention levittäytyy perjantaina 13. marraskuuta eri puolille Helsinkiä osana Liikkeellä marraskuussa -festivaalia. Päivän ohjelma rakentuu erilaisista reiteistä – ranskaksi parcours – joista jokaisella on oma ohjelmansa ja dramaturgiansa. Osallistujat valitsevat yhden reitin ja kulkevat sen alusta loppuun oman ryhmänsä mukana. Lue lisää tapahtumasta, reiteistä ja niiden aikatauluista Liikkeellä marraskuussa -kotisivuilla. Osallistujat pääsevät seuraamaan ja ottamaan osaa taiteellisiin interventioihin, performatiivisiin eleisiin, etydeihin, tutkimuksen ja reflektion tiloihin, koreografisiin kohtaamisiin, esityksiin ja työpajoihin – lyhyistä kohtaamisista yhdelle henkilölle kerrallaan suunnattuihin tai pitkäkestoisiin formaatteihin. Ryhmän liikkuessa paikasta toiseen osallistujilla on aikaa tutustua toisiinsa, keskustella ja pohtia yhdessä näkemäänsä ja kokemaansa. Choreographic Convention on vuotuinen alusta/symposiumi eurooppalaisen Life Long Burning -verkoston kehyksessä vuosina 2023–2026. Liikkeellä marraskuussa -festivaali kutsuu tänä vuonna yleisön mukaan! ** Kuva: Stéphane Rossetti Tukijat: Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan Rahasto, danceWEB & Uferstudios osana Life Long Burning – Futures Lost and Found EU-verkostoa, jota tukee Luova Eurooppa -ohjelma 2023–2026 Yhteistyössä: Caisa, Mad House & Todellisuuden tutkimuskeskus, Stoa, Tero Saarinen Company, rendezvous, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu, Eskus Choreographic Convention on vuotuinen alusta/symposiumi eurooppalaisen Life Long Burning -verkoston kehyksessä vuosina 2023–2026. Aiemmat Choreographic Convention -symposiumit järjestettiin Timișoarassa (Euroopan kulttuuripääkaupunki, 2023), Zagrebissa (2024) ja Leuvenissa (2025). Kaikki verkostopartnerit osallistuvat jokaiseen tapahtumaan eri rooleissa. Liikkeellä marraskuussa on saanut Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahaston Kärkihankeapurahan Helsingissä asuvien ja työskentelevien taiteilijoiden työn tuotantoon ja näkyvyyden

Venga