


Otaniemen Pikkujoulusitsit 2026
Ho ho ho, onko täällä kilttejä vai tuhmia opiskelijoita? Oletko ollut vuoden aikana ahkera opiskelija vai viettänyt aikaa enemmän opiskelijatapahtumissa kuin koulutöiden parissa? Laureamko Otaniemen kampustiimi järjestää jälleen kerran pikkujoulusitsit, tällä kertaa teemalla Tuhmat ja Kiltit 😇😈. Luvassa on joulumieltä herättävää syötävää, yhteisiä lauluja, jouluista sitsitunnelmaa sekä tietysti hieman tuhmaa ja kilttiä ohjelmaa!🎄⛄️ Lippu sisältää sisäänpääsyn sitseille, alkumaljan, teeman mukaisen maukkaan ruoan sekä haalarimerkin. Sitsit järjestetään ja sitsataan suomen kielellä. Omien juomien tuominen on sallittua ja suositeltavaa, sillä sitseillä juomasta otetaan siemaisuja melko tiheään tahtiin. Huomioithan, että ovet avautuvat klo 17.30 ja itse sitsit alkavat klo 18. Sitsietiketin mukaan tulee olla ajoissa ja paikalla viimeistään aloitusajankohtana, ellei halua rangaistusta. Rangaistukset eli "rankut" ovat kuitenkin hyvänmielen mukaisia, eikä niitä kannata stressata! Eli saavuthan ajoissa paikalle. Pukeudu perinteisiin joulun väreihin ja asusteisiin, päästä sisäinen pikkupaholaisesi tai enkelipersoonasi valloilleen haalareiden kera! Heittäydy teemaan täysillä ja pukeudu punamustaksi piruksi tai puhtaan valkoiseksi enkeliksi. Huom lippua ostaessa, otathan huomioon: tuhmat ja kiltit ovat pöydissä toisiaan vastakkain! Jos tanssijalkaa vipattaa sitsaamisen jälkeen tai et muuten halua vielä päättää iltaa, muistathan ottaa vaihtohousut mukaan, sillä tapahtumalla ei ole virallisia jatkoja ja kaikkiin ravintoloihin ei pääse haalareissa sisään. 🎅🏼 MITÄ: Pikkujoulusitsit 🎅🏼 MISSÄ: Pukinmäen vpk 🎅🏼 MILLOIN: 1.12.2026 klo 17.30-21.00 🎅🏼 LIPUT: 12€ jäsen/16€ ei-jäsen 🎅🏼 PUKUKOODI: Tuhma (punainen) vai kiltti (valkoinen) + haalarit 🎅🏼 JATKOT: Vapaavalintainen ---- Laureamkon tapahtumissa on käytössä turvallisemman tilan periaatteet. Laureamkon tapahtumissa ei sallita väkivaltaa, häirintää, rasismia tai syrjivää käytöstä tai kielenkäyttöä. Laureamkon
Ho ho ho, onko täällä kilttejä vai tuhmia opiskelijoita? Oletko ollut vuoden aikana ahkera opiskelija vai viettänyt aikaa enemmän opiskelijatapahtumissa kuin koulutöiden parissa? Laureamko Otaniemen kampustiimi järjestää jälleen kerran pikkujoulusitsit, tällä kertaa teemalla Tuhmat ja Kiltit 😇😈. Luvassa on joulumieltä herättävää syötävää, yhteisiä lauluja, jouluista sitsitunnelmaa sekä tietysti hieman tuhmaa ja kilttiä ohjelmaa!🎄⛄️
Lippu sisältää sisäänpääsyn sitseille, alkumaljan, teeman mukaisen maukkaan ruoan sekä haalarimerkin. Sitsit järjestetään ja sitsataan suomen kielellä.
Omien juomien tuominen on sallittua ja suositeltavaa, sillä sitseillä juomasta otetaan siemaisuja melko tiheään tahtiin.
Huomioithan, että ovet avautuvat klo 17.30 ja itse sitsit alkavat klo 18. Sitsietiketin mukaan tulee olla ajoissa ja paikalla viimeistään aloitusajankohtana, ellei halua rangaistusta. Rangaistukset eli "rankut" ovat kuitenkin hyvänmielen mukaisia, eikä niitä kannata stressata! Eli saavuthan ajoissa paikalle.
Pukeudu perinteisiin joulun väreihin ja asusteisiin, päästä sisäinen pikkupaholaisesi tai enkelipersoonasi valloilleen haalareiden kera! Heittäydy teemaan täysillä ja pukeudu punamustaksi piruksi tai puhtaan valkoiseksi enkeliksi.
Huom lippua ostaessa, otathan huomioon: tuhmat ja kiltit ovat pöydissä toisiaan vastakkain!
Jos tanssijalkaa vipattaa sitsaamisen jälkeen tai et muuten halua vielä päättää iltaa, muistathan ottaa vaihtohousut mukaan, sillä tapahtumalla ei ole virallisia jatkoja ja kaikkiin ravintoloihin ei pääse haalareissa sisään.
🎅🏼 MITÄ: Pikkujoulusitsit
🎅🏼 MISSÄ: Pukinmäen vpk
🎅🏼 MILLOIN: 1.12.2026 klo 17.30-21.00
🎅🏼 LIPUT: 12€ jäsen/16€ ei-jäsen
🎅🏼 PUKUKOODI: Tuhma (punainen) vai kiltti (valkoinen) + haalarit
🎅🏼 JATKOT: Vapaavalintainen
----
Laureamkon tapahtumissa on käytössä turvallisemman tilan periaatteet. Laureamkon tapahtumissa ei sallita väkivaltaa, häirintää, rasismia tai syrjivää käytöstä tai kielenkäyttöä. Laureamkon
← →browseIinterestedSsaveNnot for me