Excu Dracula-balettiin

Wed, Nov 18 · 18:35Kansallisooppera

Mennään katsomaan Dracula-balettia yhdessä! Maailman tunnetuin kauhutarina transilvanialaisesta kreivistä nähdään balettina! Krzysztof Pastorin koreografia siivittää teoksen lentoon. Teoksessa kuullaan Wojciech Kilarin musiikkia, jota on kuultu myös Francis Ford Coppolan ohjaamassa Oscar-palkitussa Dracula-elokuvassa. Ihmisen verta imevä paholaismainen, mutta samalla seksuaalinen kauhuhahmo esiteltiin eurooppalaisessa novellikirjallisuudessa jo 1800-luvun alussa. 1400-luvulla eläneestä Valakian ruhtinas Vlad Seivästäjästä innoituksensa saanut Bram Stokerin tarina kreivi Draculasta on noussut populaarikulttuurissa suosikkiaiheeksi lukuisine näytelmä- ja elokuvaversioineen synnystään vuodesta 1897 saakka. Yksi tunnetuimmista on Francis Ford Coppolan ohjaama Oscar-palkittu elokuva vuodelta 1992. Elokuvan musiikin sävelsi puolalainen Wojciech Kilar, jonka hyytävää musiikkia kuullaan myös baletissa. Baletin musiikkia on täydennetty Kilarin muulla tuotannolla. Lipunmyynti alkaa to 29.10. klo 14.00 ja päättyy viimeistään ma 16.11. klo 17.00. Liput ovat opiskelijalippuja, joten varmistathan, että sinulla on mukanasi voimassaoleva opiskelijakortti sähköisenä tai fyysisenä. Excu vain Hämiksen jäsenille. Huomioithan, että tapahtuma on vain Hämiksen jäsenille! Ota mukaan opiskelijakortti, liput ovat opiskelijalippuja Mitä: Dracula-baletti permantopaikoilla Missä: Kansallisooppera, Helsinginkatu 58 Milloin: Keskiviikkona 18.11.2026. Näytös alkaa klo 19.00. Tapaamme sisällä klo 18.35. Olethan ajoissa!! Liput: 22 € Lisäkysymyksissä yhteys kulttuurivastaava Selene Tenn +358440512941 / tg: @sele10N.

Venga